Bilebändi Chapter 11:n kantavat voimat, basisti Kim Ignatius ja rumpali Eki Talvela kuulivat musiikillisen kutsuhuudon aikana, jolloin perinteinen rock joutui ravisuttavien muutosten kohteeksi. Oli syntynyt uusi, nuorekasta kapinaa ilmentänyt tyyli, jota alettiin kutsua rock´n rolliksi. Nuoret helsinkiläismiehet seurasivat etäältä vallankumousta, jota johtivat The Beatles ja Rolling Stones, ja jonka airueiksi ryhtyivät myös The Who, Led Zeppelin, Jimi Hendrix, Black Sabbath, David Bowie, Deep Purple, Queen ja ZZ Top.

Innoittuneet muusikonalut imivät itseensä vaikutteita levyiltä ja radiosta ja kiersivät pääkaupunkiseudun treenikämppiä ja keikkapaikkoja, jammailivat, kuuntelivat ja soittivat keikkoja lukemattomissa eri kokoonpanoissa suorittaen samaan aikaan maisterin tutkinnot Helsingin Kauppakorkeakoulusta. Vaikka kaverusten urat pörssiyhtiöiden johtotehtävissä olivat aikaa vieviä, ei musiikki jäänyt taakse koskaan. Tästä palosta syntyi myös Chapter 11, joka koostuu tänä päivänä suomen kovimmista business maailman konkareista ja nuoremmista musiikin ammattilaisista. Tällä CV:llä ei jäädä ulos yksistäkään firmajuhlista.

Upea laulu yhdistettynä virtuoosimaiseen soittoon, Pop & Jazz konservatorion oppien tinkimättömyyteen ja yritysvieraiden ja -tapahtumien tuntemukseen on Chapter11:sta tavaramerkki, jota on vaikea ohittaa. Nykyisessä kokoonpanossa esiintyvät tapahtuma-, business- ja musiikkiammattilaiset muodostavat kokoonpanon, jollaista ei toista suomesta löydy.

Katso täältä, mitä yritysasiakkaat ovat meistä sanoneet.

Viidestä taitavasta muusikosta sekä kahdesta riehakkaasta laulajasta koostuva bändi tekee keikkoja niin yökerhoissa, baareissa, häissä , firman juhlissa kuin yksityistilaisuuksissakin. Soitamme parhaat hitit ja klassikot juhlaan kuin juhlaan!

Tiesitkö että?
1 Chapter 11 tarkoittaa Yhdysvaltojen liittovaltion konkurssilain määräyksiä, jotka sääntelevät yrityksen uudelleenjärjestelyä tilanteessa, jossa yritys ei pysty suoriutumaan veloistaan. Menettely on samankaltainen kuin Suomen lainsäädännön mukainen yrityssaneeraus.